Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Aurinko helli Vesihuoltopäiviä – ennätysmäärä osallistujia

Saimaan kylpylässä, Lappeenrannan Rauhassa pidetyille Vesihuoltopäiville osallistui kaikkiaan 882 henkilöä.

29.5.2018

Järjestäjien näkökulmasta päivät onnistuivat hienosti: näyttelyalueella kävi kuhina ja luentosaleissa riitti kuulijoita. Aurinkoiset terassit täyttyivät niin päivällä kuin iltatilaisuuksienkin aikaan.

Osallistujista Vesihuoltopäivän kuulijoita ja luennoitsijoita oli 590. Näyttelyssä oli mukana 106 yritystä, joita edusti kaikkiaan 292 henkilöä. Lisäksi näyttelyyn kävi tutustumassa noin 50 päivävierasta kahden päivän aikana.

Vesihuoltopäivien yhteydessä järjestetyssä Vesihuollon kehittämistyöpajassa kolmisenkymmentä VVYn jäsenten ja yhteistoimintajäsenten edustajaa kehitti edelleen mukana olleita hankkeita. Kaikkien hankkeiden osalta sovittiin jatkotoimenpiteistä ja niihin tultanee palaamaan tulevissa uutiskirjeissä.

Kiitos kaikille Vesihuoltopäiville osallistuneille, teimme yhdessä hienot päivät!  - Tapaamisiin ensi keväänä, 15.-16.5.2019 Jyväskylässä!

 

Tutustu päivien esityksiin netissä

Vesihuolto 2018 –päivien aikana kuultiin yli 40 esitystä, joiden teemat liittyvät jäteveteen, talousveteen, hallintoon, verkostoihin, energiaan ja tiedonhallintaan. Voit tutustua Vesihuolto 2018 -päivien luennoitsijoiden tekemiin lyhennelmiin ja esityksiin tästä linkistä:

https://www.vvy.fi/koulutukset-ja-tapahtumat/koulutuskalenteri/esitelmat2018/

Lisäksi voit katsoa viestejä ja tunnisteella internetistä käyttämällä hakusanana hashtagia: #Vesihuolto2018 eli https://twitter.com/hashtag/vesihuolto2018

 

Tunnelmia vesihuoltopäivien näyttelystä

 


62. Vesihuoltopäivät avasi VVY:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Kaija, HSY.  Riittääkö tähän asti noudatettu jatkuva parantaminen vai tarvitsemmeko uudenlaista muutosloikkaa? haastaa Kaija esityksessään. Tutustu esitykseen tästä.

 

Joko riittää? Toimitusjohtaja Risto Saarinen, Porvoon vesi kertoi fosforinpoiston toteutuksesta ja peräänkuulutti pistemäisen vesistökuormituksen leikkaamisen rinnalle uusia keinoja vesistön tilan parantamiseen.  Tutustu esitelmään tästä tai tiivistelmään tästä.

 

Yhdyskuntien puhdistamolietteiden tilastointi tiedetään haasteelliseksi, kertoo avajaisesityksessä projektityöntekijä  Maija Vilpanen, Vesilaitosyhdistys. Tutustu esitykseen tai lyhennelmään.

 

Vesihuoltopäivien luennoilla tiivistyi alan asiantuntemus.

 

Kuvat: Antti Haikola/Studio Kuvapaja Oy.

Avainsanat:

Lisää aiheesta

koulutus & tapahtuma

Yhdyskuntatekniikkaa käytämme joka päivä – usein huomaamattamme

16.4.2025
Tule tutustumaan infra-alan uusimpiin innovaatioihin YT25-näyttelyyn Tampereelle 14.–15.5. Vapaa pääsy – rekisteröidy ennakkoon.
kehittämisrahasto talousvesi varautuminen

Klooridesinfioinnin varmistamiseen tähtäävä selvitys valmistui

16.4.2025
Vesihuoltopoolin koordinoimana valmistui selvityshanke, jossa tarkasteltiin talousveden klooridesinfioinnin varmistamisen vaihtoehtoja. Hankeen ohjausryhmä esittää selvityksen perusteella toimenpidesuosituksia vesilaitoksille ja kansalliselle tasolle klooridesinfioinnin varmistamiseksi.

Kyberturvallisuuskeskukselta kriisiviestintäohje

15.4.2025
Ohjeessa kerrotaan erilaisista kyberhyökkäyksistä sekä rikollisten käyttämistä menetelmistä ja keinoista. Lisäksi ohjeessa annetaan vinkkejä viestinnällisen varautumiseen sekä viestintään kyberhyökkäysten aikana ja sen jälkeen.
lainsäädäntö varautuminen

Kyberturvallisuuslaki on hyväksytty eduskunnassa - NIS2-direktiivin mukaiset velvoitteet astuivat voimaan 8.4.2025

15.4.2025
Kyberturvallisuuslaki tuo mukanaan uusia riskienhallinta- ja raportointivelvoitteita monille toimialoille. Yksi ensimmäisistä askeleista on toimijaluetteloon ilmoittautuminen.
jätevesi kiertotalous koulutus & tapahtuma

Ilmoittautuminen NORDIWA 2025 -konferenssiin on avattu

11.4.2025
Jäteveden käsittelyn ja vesihuollon johtava tapahtuma kokoaa alan asiantuntijat Osloon 23.–25.9.2025. Tutustu alustavaan ohjelmaan ja varmista paikkasi ajoissa — ilmoittautuminen on nyt käynnissä!
verkosto ja pumppaamot

Rakennustietosäätiö RTS pyytää lausuntoja vesijohtoputken kulmatuen rakentamisesta

10.4.2025
Rakennustietosäätiö RTS pyytää lausuntoja InfraRYL-julkaisun kohtaa 31300.3.7 Vesijohtoputken kulmatuen rakentaminen käsittelevästä ehdotuksesta. Vesilaitosyhdistys kannustaa jäseniään osallistumaan ja tuomaan esiin näkökulmansa.