Ajoissa liikkeelle: kesätyöntekijöiden haku alkaa alkuvuodesta

Tammi- ja helmikuu ovat kesätyönhaun vilkkainta aikaa – nyt on oikea hetki varmistaa kesän tekijät. Kesätyöntekijän palkkaaminen vahvistaa vesihuoltolaitoksen roolia vastuullisena toimijana paikallisessa yhteisössä.

Kesätyöt, peruskoululaisten työhön tutustumisjaksot ja opiskelijoiden harjoittelupaikat tarjoavat nuorille arvokkaita kokemuksia, jotka vaikuttavat heidän uravalintoihinsa ja jatko-opintoihin. Vesihuoltolaitoksella opiskelija pääsee tutustumaan käytännössä alan monipuolisiin tehtäviin ja laajaan tehtäväkirjoon.



Miksi palkata kesätyöntekijä?



Joustavuutta ja tehokkuutta

Kesätyöntekijät auttavat vastaamaan sesonkivaihteluihin ja lisääntyneeseen työmäärään kesäkuukausina. Tuttu kesätyöntekijä voi olla arvokas resurssi myös myöhemmin esimerkiksi lomien tai tilapäisten poissaolojen aikana.



Tuoreita ideoita

Nuoret tuovat mukanaan uusia näkökulmia ja innovatiivisia ajatuksia, jotka voivat kehittää toimintaa ja parantaa prosesseja.



Tulevaisuuden osaajia

Positiiviset kokemukset innostavat nuoria hakeutumaan alalle ja rakentavat vesihuoltolaitokselle hyvää mainetta tulevaisuuden työnantajana.

kohteessa Uutiset
9. tammikuuta 2026
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Blogimme
Arkistoi