Jäsenpalvelut: jätevesi ja lietteet
Käsittelemme viemärilaitosryhmässämme jätevesien laatuun, lietteen käsittelyyn sekä jätevedenpuhdistamojen ja viemäriverkoston toimintaan liittyviä kysymyksiä.
Tarjoamme jäsenillemme asiantuntijapalveluja jätevesiin, lietteeseen, hulevesiin, kiertotalouteen ja tutkimukseen liittyvissä kysymyksissä. Asiantuntijapalveluista vastaa Vesilaitosyhdistyksen vesiasiain päällikkö Paula Lindell. Paula Lindell vastaa myös viemärilaitosryhmän koordinoinnista ja asioiden valmistelusta.

Paula Lindell
vesiasiain päällikkö
041 524 0884
paula.lindell(a)vvy.fi
Jätevesien käsittely ja ravinteiden poistaminen Suomessa
Toimivassa vesihuoltopalvelussa jätevesien käsittelyn ja johtamisen ratkaisut ovat ympäristön kannalta kestäviä ja niitä kehitetään ympäristövaatimuksia vastaavasti myös ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioon ottaen.
Taajamissa jätevedet kootaan vesihuoltolaitoksen viemäreihin johdettaviksi edelleen käsiteltäviksi jätevedenpuhdistamoille. Suomessa on noin 350 ympäristöluvanvaraista yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoa (asukasvastineluku >100).
Useimmilla puhdistamoilla Suomessa on käytössä mekaanis-biologis-kemiallinen prosessi. Puhdistamolla kiinteässä muodossa olevat aineet erotellaan mekaanisesti, fosfori saostetaan kemiallisesti ja orgaaninen aines sekä typpi poistetaan biologisesti.
Vuonna 2015 yhdyskuntien jätevedenpuhdistamot poistivat fosforikuormituksesta 96 % ja typpikuormituksesta 61 %. Vesistöihin kohdistuvasta ravinnekuormituksesta noin 4 % fosforista ja 15 % typestä on peräisin yhdyskuntien jätevesistä.
Puhdistamotoiminnan sivutuotteena muodostuu ravinteita ja orgaanista ainetta sisältävää puhdistamolietettä noin 900.000 tonnia vuodessa. Noin 70 % puhdistamolietteestä mädätetään. Puhdistamolietteistä valmistetaan käsittelemällä lannoitevalmisteita, joita voidaan hyödyntää maataloudessa ja viherrakentamisessa. Vuonna 2016 lietteen maatalouskäyttö oli noin 40 % ja noin 50 % lietteestä hyödynnettiin viherrakentamisessa. Maisemoinnin ja varastoinnin osuudet olivat alle 10 %. Ks.Puhdistamomullan käyttäminen on tärkeä osa kiertotaloutta.
Tietoa jätevesistä ja lietteestä verkkokaupassamme
Useimmat julkaisumme ovat maksuttomia ja vapaasti ladattavissa. Tutustu valikoimaan Vesilaitosyhdistyksen verkkokaupassa.
Tetoa jätevesistä ja lietteestä muualla
Tietoa yhdyskuntien jätevesien puhdistuksesta ympäristöhallinnon nettisivuilla
Vesihuoltolaitosten raportteja, vesi.fi palvelussa.
Yhdyskuntien jätevesien kuormitus vesiin, vesi.fi palvelussa.
Yhdyskuntajätevesihuollon riskinhallintajärjestelmä SSP. Jäteveden puhdistuslaitokset et voivat ottaa käyttöönsä yhdyskuntajätevesihuollon riskinhallintajärjestelmän, SSP-työkalun. Tietoa STM:n sivulta.
Vesi.fi on vesiaiheisen tutkitun tiedon lähde, joka palvelee sekä kansalaisia että eri alojen asiantuntijoita. Tietosisällön sivustolle tuottavat Suomen ympäristökeskus, ELY-keskukset, Ilmatieteen laitos ja Tulvakeskus yhteistyössä vesialan asiantuntijaorganisaatioiden kanssa.
Jätevesi- ja lietejulkaisuja
Jätelaitosten vesipäästöjen raportointi – Hyvien menettelytapojen kuvaus
Julkaistu: 2010. Tritonet Oy. Linkki: Jätelaitosten vesipäästöjen raportointi
Jätteiden kierrätyksen ja polton käsittelyketjujen ympäristökuormitus ja kustannukset. Inventaarioraportti
Julkaistu: 2008. Tekijät: Myllymaa, Tuuli; Moliis, Katja; Tohka, Antti; Rantanen, Pirjo; Ollikainen, Markku; Dahlbo, Helena. Linkki: Jätteiden kierrätyksen ja polton käsittelyketjujen ympärsitökuormitus ja kustannukset
Opas kierrätyslannoitevalmisteiden tuottajille
Julkaistu: 2018. Tekijät: Tampio, Elina; Vainio, Markku; Virkkunen, Elina; Rahtola, Mikko; Heinonen, Sampsa. Linkki: Opas kierrätyslannoitevalmisteiden tuottajille
Opas puhdistamolietteen maatalouskäyttöön
Ohjausryhmässä mukana olleiden tahojen lisäksi opashankkeelle on saatu rahoitusta MMM:n Laatuketjusta sekä Vesihuoltolaitosten kehittämisrahastosta.
Julkaistu: 2013. Linkki:Opas puhdistamolietteen maatalouskäyttöön
Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT): Biokaasun tuotanto suomalaisessa toimintaympäristössä
Julkaistu: 2009. Tekijä: Latvala, Markus. Linkki: Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT): Biokaasun tuotanto suomalaisessa toimintaympäristössä
Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) - Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamot
Julkaistu: 2014. Tekijät: Laitinen, Jyrki; Nieminen, Jenni; Saarinen, Risto; Toivikko, Saijariina. LInkki: Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) - Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamot
Puhdistamolietteiden sisältämien haitta-aineiden aiheuttamat riskit lannoitekäytössä
Julkaistu: 2018. Tekijät: Vieno, Niina; Sarvi, Minna; Salo, Tapio; Rämö, Sari; Ylivainio, Kari; Pitkänen, Tarja; Kusnetsov, Jaana. Linkki: Puhdistamolietteiden sisältämien haitta-aineiden aiheuttamat riskit lannoitekäytössä
Rihmaopas
Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen julkaisema opas.
Julkaisuvuosi ei ole tiedossa. Osa aineistota on vuodelta 1997. Tekijät: Hakala, Iina; Myllymäki, Johanna; Saarinen, Risto. Linkki: Rihmaopas
Selvitys kierrätyslannoitevalmisteiden laatujärjestelmän periaatteista
Julkaistu 2017. RaKi-rahoituksella Pöyry Finland Oy:n toteuttamassa työssä laadittiin alustavat periaatteet kansalliselle laatujärjestelmälle.Selvitys kierrätyslannoitevalmisteiden laatujärjestelmän periaatteista
Typen, fosforin ja kiintoaineksen pidättyminen vesistöissä – WSFS- Vemala-mallin arvio
Julkaistu: 2013. Tekijä: Huttunen, Markus; Vehviläinen, Bertel; Huttunen, Inese. Linkki: Typen, fosforin ja kiintoaineksen pidättyminen vesistöissä
Vesihuoltolaitokset 1998-2000. Viemärilaitokset
Julkaistu: 2002. Tekijät: Lapinlampi, Toivo, Raassina, Sami. Linkki: Vesihuoltolaitokset 1998-2000. Viemärilaitokset
Vesiympäristölle vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan lainsäädännön soveltaminen, Kuvaus hyvistä menettelytavoista, 2018
Julkaistu: 2018. Toimittanut: Ari Kangas. Linkki: Vesiympäristölle vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan lainsäädännön soveltaminen
Yhdyskuntajätevesien puhdistuslaitosten päästöjen seuranta ja raportointi
Vuonna 2011 ilmestynyt ympäristöhallinnon laatima ohje puhdistamoiden päästöjen seurantaan ja raportointiin. Yhdyskuntajätevesien puhdistuslaitosten päästöjen seuranta ja raportointi
Yhdyskuntien jätevesien puhdistus 2010
Julkaistu: 2012. Tekijä: Säylä, Jonne; Vilpas, Riikka. Linkki: Yhdyskuntien jätevesien puhdistus 2010
Yhdyskuntien typpikuormitus ja pintavesien tila
Julkaistu: 2008. Tekijä: Pietiläinen, Olli-Pekka. Linkki: Yhdyskuntien typpikuormitus ja pintavesien tila
Kehity ammatillisesti koulutuksissamme.
Katso poiminnat alta ja selaa koko tarjontamme tapahtumakalenterissa.
Vesilaitosyhdistyksen julkaisut tutuksi.
Alta löydät poimintoja ja kaikki julkaisut näet verkkokaupassamme.