Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmä Venla
Ylläpidämme vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmää Venlaa, joka on vesilaitosjäsenillemme tarkoitettu verkkopohjainen vertailutyökalu. Kun jäsenlaitoksemme syöttävät tietonsa järjestelmään, ne voivat vertailla omia tunnuslukujaan muiden mukana olevien laitosten tietoihin.
Tarvittaessa laitokset voivat muodostaa benchmarking-ryhmiä, joiden avulla ne syventävät oman toimintansa kehittämistä ja jakavat kokemuksiaan keskenään.
Vertailun perustana ovat samoin periaattein kerätyt keskeiset tunnusluvut. Niiden avulla tuemme luotettavaa vertailua ja autamme laitoksia seuraamaan oman toimintansa kehittymistä pitkällä aikavälillä.
Benchmarking tarkoittaa oman toiminnan vertaamista parhaisiin käytäntöihin. Sen keskeinen ajatus on oppia toisilta – omalta toimialalta tai myös sen ulkopuolelta. Me tarjoamme tähän yhteisen alustan ja tiedot, joiden pohjalta kehittäminen on tavoitteellista ja vaikuttavaa.
Perustiedot ja tunnusluvut
Kokoamme vesihuoltolaitoksille räätälöityyn Venla-järjestelmään vuosittain keskeiset perustiedot, joiden pohjalta muodostamme vertailukelpoiset tunnusluvut. Valtaosa perustiedoista on laitoksilla jo valmiina, mikä tekee tietojen kokoamisesta sujuvaa.
Laadimme tunnusluvuista kerran vuodessa julkisen raportin, joka kokoaa yhteen keskeiset havainnot ja tukee koko toimialan kehittämistä. Tutustu tunnuslukuraportiin (2024) tästä linkistä.
Lisätietoja kehittämistoiminnasta toimitusjohtaja Riku Vahala puh. 050 588 4237, riku.vahala(a)vvy.fi

Lisätietoja tunnuslukujärjestelmästä apulaisjohtaja Mika Rontu, puh. 050 309 8470 , mika.rontu(a)vvy.fi

Kirjaudu Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmään
Vesilaitosyhdistyksen vesilaitosjäsenet voivat kirjautua järjestelmään tästä linkistä.
Tunnuslukujärjestelmän kehittäminen
Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän kehittämistä ohjaa 5-7-jäseninen työryhmä. Vesilaitosyhdistyksen hallitus valitsee työryhmän edustajat tunnuslukujärjestelmässä mukana olevien laitosten ehdottamista henkilöistä.
Työryhmä nimetään vuodeksi kerrallaan vuoden toisessa hallituksen kokouksessa. Vesilaitosyhdistys maksaa työryhmän jäsenten kokousmatkakulut.
Ympäristöhallinnon Vesihuollon tietojärjestelmä (VEETI)
VEETI on Suomen ympäristökeskus Syken ylläpitämä lakisääteinen (Vesihuoltolaki § 22 d) vesihuoltolaitosten tietojärjestelmä. Helmikuussa 2019 otettiin käyttöön tiedonsiirtorajapinta VEETIn ja VENLAn välille.
Pääset ympäristöhallinnon Vesihuollon tietojärjestelmään (VEETI) tästä likistä.
Katso myös Vesihuollon tietojärjestelmä (VEETI) - ohjeita tiedontuottajille tästä linkistä.
Tutustu julkaisuihimme ja hanki asiantuntijatietoa vesihuollosta. Alta löydät poimintoja ja koko valikoimaan pääset verkkokaupassamme.
Kehity ammatillisesti koulutuksissamme. Katso poiminnat alta ja selaa koko tarjonta tapahtumakalenterista.