Vesilaitosyhdistyksen ydintehtävät
Suomen Vesilaitosyhdistys ry eli lyhyesti Vesilaitosyhdistys on vuonna 1956 perustettu vesihuoltolaitosten toimialajärjestö. Jäseninä on noin 300 vesihuoltolaitosta kattaen noin 90 % maamme vesihuollosta. Yhteistoimintajäseninä on reilut 200 alalla toimivaa yritystä ja muuta alan yhteisöä.
1. Edunvalvonta
Osallistumme aktiivisesti vesihuoltolaitosten toimintaedellytyksiin vaikuttavien asioiden valmisteluun sekä Suomessa että EU:ssa. EU-tason vaikuttaminen EurEaun kautta on meille yhä keskeisempi tapa edistää alan yhteisiä tavoitteita.
Tavoitteenamme on vaikuttaa EU:n ja kansallisen lainsäädännön sekä viranomaisohjeistuksen valmisteluun niin, että vesihuoltolaitoksilla on hyvät edellytykset tuottaa laadukkaita ja kohtuuhintaisia palveluja asiakkailleen. Edistämme samalla alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vahvistamme vesihuollon näkyvyyttä ja ymmärrystä mediassa.
Teemme edunvalvontaa osallistumalla valmistelutyöhön pysyvissä toimielimissä ja erillisissä työryhmissä, tekemällä aloitteita sekä antamalla lausuntoja ja kannanottoja. Tuomme vesihuoltolaitosten näkökulmaa esiin myös erilaisissa tilaisuuksissa ja julkisessa keskustelussa.
Vaikutamme EU-sääntelyn kehittämiseen aktiivisesti EurEaun kautta. Kotimaassa osallistumme lainsäädännön ja viranomaisohjauksen kehittämiseen esimerkiksi valtion asettamissa työryhmissä, lausunnoilla ja tiiviillä yhteistyöllä viranomaisten kanssa.
Toimimme myös Huoltovarmuuskeskuksen vesihuoltopoolin toimistona ja kehitämme vesihuoltopalvelujen toimintavarmuutta poikkeusoloissa.
Edunvalvonnastamme ja kehittämistoiminnastamme vastaa toimitusjohtaja Riku Vahala, riku.vahala(a)vvy.fi.

Riku Vahala
toimitusjohtaja
050 588 4237
riku.vahala(a)vvy.fi
2. Kehittämistyö ja yhteiset työkalut
Kehittämistyössämme tuotamme jäsentemme tarpeisiin oppaita, suosituksia sekä teknisiä ja hallinnollisia julkaisuja. Vesilaitosyhdistyksen ylläpitämän vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän (VENLA) avulla jäsenlaitoksemme kokoavat kehittämistyön tueksi keskeisiä tunnuslukuja. Yhdessä vuosittain kerättävien taksatietojen kanssa tarjoamme luotettavan tietopohjan jäsenlaitosten väliseen benchmarkingiin.
Tuemme alan kehittämistä myös Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston kautta. Rahoitamme hankkeita, jotka ovat laitostoiminnan kannalta tärkeitä, ja käytämme rahaston varat täysimääräisesti tähän tarkoitukseen. Hankkeista päättää jäseniä edustava Kehittämisrahaston toimikunta. Kaikki jäsenemme ovat olleet rahaston jäseniä vuodesta 2012 alkaen.
Yleisen, kaikille avoimen haun rinnalla toteutamme kärkihankkeita, jotka perustuvat suoraan vesihuoltolaitoksilla tunnistettuihin kehittämistarpeisiin.
Kehittämistoimintaamme koordinoi kehittämispäällikkö Saijariina Toivikko, saijariina.toivikko(a)vvy.fi.

Saijariina Toivikko
kehittämispäällikkö
040 849 7434
saijariina.toivikko(a)vvy.fi
3. Tapahtumat
Tarjoamme monipuolisesti vesihuoltoalan täydennyskoulutusta eri ammattiryhmille. Järjestämme vuosittain kaksipäiväisiä ammattiryhmätapahtumia eri puolilla Suomea sekä ajankohtaisiin teemoihin keskittyviä webinaareja. Lisäksi toteutamme vesityökorttikoulutuksia ja vesihuoltolaitosten työturvallisuuskoulutuksia. Koulutuksemme on suunnattu ensisijaisesti jäsenlaitostemme ja yhteistoimintajäsentemme henkilöstölle, mutta tilaisuuksiin voivat osallistua myös muut alan toimijat. Tutustu koko koulutustarjontaamme tapahtumakalenterissamme.
Tarjoamme myös tilauskoulutuksia, joissa räätälöimme sisällön ja keston vesihuoltolaitoksen tarpeiden mukaan. Tilauskoulutuksina toteutamme usein esimerkiksi erilaisia korttikoulutuksia.
Järjestämme vuosittain valtakunnalliset Vesihuoltopäivät, jotka kokoavat yhteen yli tuhat alan luottamus- ja toimihenkilöä, viranomaista sekä yritysten edustajaa. Tapahtuma koostuu ajankohtaisista esityksistä ja näyttelystä. Vesihuoltopäivien yhteydessä järjestämme myös Vesihuoltonuorten seminaarin, joka tukee alalle tulevien osaamista ja verkostoitumista. Lisäksi olemme mukana Yhdyskuntatekniikka-näyttelyn suunnittelussa ja toteutuksessa.
Katri Henttonen
koulutuspäällikkö
050 447 9499
katri.henttonen(a)vvy.fi

Maura Paajanen
koulutuskoordinaattori
044 588 0831
maura.paajanen(a)vvy.fi

Julia Lähteenmäki
koulutuskoordinaattori
050 365 2533
julia.lahteenmaki@vvy.fi
4. Jäsenpalvelut
Tarjoamme jäsenlaitoksillemme monipuolisia yhteisiä ja laitoskohtaisia jäsenpalveluita. Keskeinen osa palveluamme on asiantuntijaneuvonta, jota annamme puhelimitse, sähköpostitse ja neuvotteluissa. Lisäksi annamme jäsenillemme kirjallisia lausuntoja ja kommentteja.
Koulutusten ja Vesihuoltopäivien lisäksi kokoamme jäsensivuillemme vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Viestimme jäsenillemme säännöllisesti uutiskirjeellä, jäsenkirjeillä sekä Vesitalous-lehdessä, ja tuemme jäsenlaitosten välistä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä.
Jaamme lähes kaikki julkaisumme jäsenillemme. Julkaisujen lisäkappaleet sekä osallistuminen koulutuksiin ja Vesihuoltopäiville ovat jäsenille edullisempia kuin muille.
Myönnämme ansiomerkkimme tunnustuksena henkilöille, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä ja ansiokasta työtä vesihuoltoalan hyväksi vesihuoltolaitosten ja yritysten esityksestä.
Jäsenasioissa sinua auttaa koordinaattorimme Heli Ala-Pohja, heli.ala-pohja(a)vvy.fi.

Heli Ala-Pohja
koordinaattori
040 704 5989
heli.ala-pohja(a)vvy.fi
5. Viestintä
Viestinnällämme kerromme ajankohtaisesti toiminnastamme, julkaisuistamme ja muista palveluistamme vesihuoltoalan toimijoille. Samalla tuemme jäsenlaitoksiamme niiden omassa viestinnässä tarjoamalla materiaaleja, työkaluja ja asiantuntijatukea.
Viestintä on meillä läpileikkaava tehtävä, joka tukee kaikkia muita ydintoimintojamme. Tavoitteenamme on vahvistaa alan yhteistä näkyvyyttä, selkeyttää viestejä ja edistää tiedon sujuvaa kulkua jäsenlaitosten ja sidosryhmien välillä. Lisätietoa yhdistyksen ja jäsenlaitosten yhteistyöstä löydät tästä osiosta.
Viestintäämme ja jäsenlaitoksille tarjolla olevia materiaaleja sekä viestintäverkoston toimintaa koskevissa asioissa sinua auttaa tiedottajamme Eeva Hörkkö, eeva.horkko(a)vvy.fi.

Eeva Hörkkö
tiedottaja
050 466 9324
eeva.horkko(a)vvy.fi
Vesilaitosyhdistyksen visio
Olemme asiantunteva, yhteistyökykyinen ja vaikuttava vesihuoltoalan edunvalvontajärjestö ja suunnannäyttäjä. Joustava palvelumme vastaa jäsenistön tarpeita. Tuellamme Suomen vesihuoltopalvelut ovat luotettavia ja korkealaatuisia.
Toiminta-ajatus
Vesilaitosyhdistys on vesihuoltoalan yhteisjärjestö, jonka tehtävänä on edistää vesihuoltolaitosten toimintaedellytyksiä. Toimiva vesihuolto turvaa asukkaiden terveyden, puhtaan ympäristön ja elinkeinotoiminnan perusedellytykset. Tavoitteenamme on varmistaa vesihuoltolaitoksille riittävät taloudelliset ja osaamisresurssit, joiden avulla laitokset pystyvät tuottamaan asiakkailleen laadukasta ja toimintavarmaa vesihuoltopalvelua kohtuullisin kustannuksin.
Vesilaitosyhdistyksen säännöt
Vesilaitosyhdistyksen uudistuneet säännöt ovat voimassa 25.05.2026 alkaen, voita lukea säännöt oheisesta kuvakkeesta:
Hyvän hallinnon käytönnöt
Vesilaitosyhdistyksen hyvän hallinnon käytäntöjen kirjaamisen tarkoituksena on selkeyttää eri toimielinten rooleja ja vastuita, sekä ennen kaikkea määritellä yleisesti hyväksyttävät ja Vesilaitosyhdistyksen arvoja kunnioittavat periaatteet jäsenistön, hallinnon ja toimielinten arkipäivän toiminnalle. Tutustu hyvän hallinnon käytäntöihin tästä kuvakkeesta:
Kansainvälinen yhteistyö – EurEau
Osallistumme aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön EurEaussa, joka kokoaa yhteen EU-, EFTA- ja ETA-maiden vesihuoltolaitosjärjestöt. Toimimme EurEaun kautta EU-edunvalvonnassa ja vaikutamme eurooppalaisen vesihuoltoa koskevan lainsäädännön, kuten direktiivien, kehittämiseen. Tavoitteenamme on turvata suomalaisten vesihuoltolaitosten toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.
EurEau on kansallisten vesihuoltoalan järjestöjen yhteisjärjestö, jonka toiminnan keskiössä on vaikuttaminen EU:n komission ja parlamentin valmisteluun. Työ perustuu jäsenmaiden asiantuntijoiden aktiiviseen osallistumiseen, ja päätöksenteossa korostuu yhteistyö ja yhteisymmärrys.
Osallistumme EurEaun toimintaan sen keskeisissä toimielimissä. Yleiskokouksessa kullakin jäsenmaalla on yksi ääni, ja päätöksenteossa pyritään konsensukseen. Yleiskokouksen alaisena toimii työvaliokunta, joka vastaa käytännön päätöksenteosta. Valmistelutyötä tehdään asiantuntijakomiteoissa ja työryhmissä, joissa käsitellään talousveteen, jätevesiin sekä lainsäädäntöön ja talouteen liittyviä kysymyksiä.
EurEau edustaa laajasti eurooppalaista vesihuoltoalaa ja kokoaa yhteen asiantuntijoita keskustelemaan veden laadusta, resurssitehokkuudesta ja vesipalveluiden saatavuudesta. Yhteistyön kautta vahvistamme alan osaamista, vaikutamme päätöksentekoon ja tuomme esiin suomalaisen vesihuollon näkökulmia eurooppalaisessa valmistelussa.
Lisätietoa EurEaun toiminnasta löydät heidän omilta sivuiltaan.
EurEaun vuosikertomus EurEau Annual Report 2025.
EurEaun tuore Europe's Water in Figures 2026 -raportti: Europe's Water in Figures 2026.
Pro Vesihuolto -palkinto
Vesilaitosyhdistys jakaa vuosittain Vesihuoltopäivien yhteydessä Pro Vesihuolto -palkinnon.
Kriteerit
- Pro Vesihuolto -kunniamaininnalla palkitaan hanke tai teko, joka edistää laadukasta ja innovatiivista vesihuoltoa sekä tukee alan positiivista kehitystä.
- Palkittavan vesihuoltoteon tulee olla sosiaalisesti, ympäristöllisesti ja taloudellisesti kestävä.
- Palkintoa jaettaessa otetaan huomioon teon vaikuttavuus.
Ehdotus palkittavaksi
- Palkinnon saajaksi voi ehdottaa kaikkia hankkeita tai tekoja, jotka ovat toteutuneet tai valmistuneet ensisijaisesti edellisen vuoden loppuun mennessä.
- Vesilaitosyhdistys järjestää ja tiedottaa palkittavan hausta vuosittain.
Pro Vesihuolto -palkinto on kunniamaininta, jonka voittajan päättää Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta.
Pro Vesihuolto -palkinnon säännöt tästä kuvakkeesta:
Ehdotukset palkittavaksi 2026
Mahdollisuus palkintoehtuksen jättöön tiedotetaan vuosittain yhdistyksen kotisivuilla ja uutiskirjeessä.
Kuka saa Pro Vesihuolto -palkinnon vuonna 2026? Ehdotuksen palkinnon saajaksi voit tehdä 31.3.2026 mennessä tämän Webropol-linkin kautta.
Palkitut
Vuosi 2024: HS-Veden verkosto- ja suunnitteluyksikkö, HS-Veden verkosto-omaisuuden hallinnan kehittämisprojekti 2019-2023
Vuosi 2025: Turun ammattikorkeakoulun vesitekniikan opiskelijat heidän ansiokkaasta työstään vesialan tunnettuuden ja vetovoimaisuuden edistämisessä.
Vuosi 2026: VESKY- ja VESFY-hankkeet muodostivat yhdessä vesihuoltoalalle yhtenäisen turvallisuusviitekehyksen, joka tukee laitosten johtamista, kehittämistä ja varautumista muuttuviin riskeihin. Päävastuullisena toteuttajana toimi HSY, ja mukana oli laaja joukko vesihuoltolaitoksia.
Tartu tilaisuuteen ja kehity ammatillisesti Vesilaitosyhdistyksen koulutuksissa. Katso poiminnat alta ja selaa koko tarjontamme tapahtumakalenterista.
Tutustu julkaisuihimme ja hanki asiantuntijatietoa vesihuollosta. Alta löydät poimintoja ja koko valikoimaan pääset verkkokaupassamme.
