Liity mukaan green deal -joukkoon

Yhdyskuntajäteveden puhdistamisen green deal -sopimuksen ovat allekirjoittaneet ympäristöministeriö, Vesilaitosyhdistys ja Kuntaliitto. Sopimus on vapaaehtoinen ja sillä tavoitellaan yhdyskuntien jätevesistä ympäristöön aiheutuvien ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusten vähentämistä. Lisätietoa sopimuksen taustoista ja sisällöstä sekä ohjeet liittymisestä löytyvät https://sitoumus2050.fi/jatevesi#/. Tässä kirjoituksessa Turun seudun puhdistamo Oy:n ja HS-Veden toimitusjohtajat perustelevat, miksi yhtiöt liittyivät green deal -sopimukseen ja toivovat esimerkkien rohkaisevan myös muita liittymään
Herätys – green deal hyötykäyttöön!

Yhdyskuntajäteveden puhdistamisen green deal -sopimus on ollut voimassa jo yli kaksi vuotta. Tähän mennessä siihen on sitoutunut vasta viisi vesihuoltolaitosta tai -yhtiötä. Määrä on pieni, vaikka elinympäristön viihtyisyys ja sen turvaaminen lienee osana jokaisen omistajakunnan strategiaa tavalla tai toisella. Ehkä taustalla on pelko siitä, että lupauksista huolimatta omaehtoinen pyrkimys lupaehtoja tehokkaampaan ravinteiden poistoon ”palkitaan” myöhemmin tiukemmilla lupavaatimuksilla.

Sitoumus ymmärretäänkin helposti vain perinteisiä kuormitustekijöitä koskevaksi. Kyse on kuitenkin laajemmasta kokonaisuudesta. Sopimukseen sisältyy kymmenen eri mittaria, joista on valittava vähintään neljä. HS-Vesi valitsi omaan sitoumukseensa kuusi mittaria ja Turun seudun puhdistamo Oy viisi mittaria, kumpikin omia toiminnallisia painopisteitään vahvistavasti.

Vipuvarsi viemäriverkoston kunnossapitoon ja saneeraukseen

HS-Vedessä sitoumuksessa kiinnostivat erityisesti mittarit, jotka tukevat yhtiön pyrkimyksiä vähentää viemäriverkoston ylivuotoja, parantaa sen omaisuuden kokonaisvaltaista hallintaa ja kehittää yhteistyötä kuntien kanssa hulevesien hallinnassa. Etenkin kuntien vastuulla olevan aluekuivatuksen tehostamisella on todettu olevan merkittävä vaikutus vuotovesiin ja niistä aiheutuviin ongelmiin.

Green deal -sitoumuksen mittarit antavat vesihuoltolaitoksille tarvittavan vipuvarren resurssien saamiseksi omistajalta viemäriverkoston hallinnan ja toiminnan kehittämiseen. Siihen sitoutuminen raportointivelvoitteena voisi kuntastrategiassa toimia myös eräänä vesihuoltolaitoksen toiminnan mittarina.



Vanajaveden alittavan paineviemärin uusimista kesällä 2020. (kuva: HS-Vesi Oy).

Hyvät toimintamallit jakoon

Turun seudun puhdistamo Oy:ssä (Tsp) green dealin mittareista valittiin erityisesti yhteistoiminnan kehittämiseen ja hyvien toimintamallien jakamiseen liittyviä kohtia. Puhdistamoyhtiö on 14 kunnan omistama tukkujätevedenpuhdistamo, jolloin tiivis toiminta seudun vesihuoltolaitosten kanssa edistää koko seudullista vesihuoltoa – yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.

Tsp:n koordinoimalla seudullisella vesihuoltotoimijoiden kokoonpanolla kehitetään ja edistetään vesihuoltoa yhteistyöllä. Tietoa jaetaan ja toimintaa kehitetään mm. riskienhallintaan, hulevesiin ja viemäriverkostoon liittyen. Green deal -sitoumuksesta valituilla toimenpiteillä voidaan yhteistoiminnan vaikuttavuutta nyt myös mittaroida, mikä nostaa hyviä toimintamalleja enemmän näkyville ja laajempaan tietoisuuteen.



Turun seudun puhdistamo Oy:n jälkiselkeytysaltaalta (kuva Tero Säteri, Turun seudun puhdistamo Oy)

Liity mukaan green deal -joukkoon!

Green deal -sitoumuksen toimenpidemittaristo on laaja, ja jokaiselle vesihuoltolaitokselle varmasti löytyy vähintään neljä kohtaa, jotka soveltuvat laitoksen toimintaan ja vahvistavat strategisia linjauksia. Tavoitteet voi asettaa itse ja valitut toimenpiteet voivat edistää myös laitoksen muita sitoumuksia ja kehittämiskohteita. Lisäksi green dealiin sitoutuminen ja siitä raportointi nostaa laitoksen toimintaa näkyviin omistajille, asiakkaille ja sidosryhmille.

Mittarit tiivistettyinä (tarkemmin https://sitoumus2050.fi/jatevesi#/):

ravinteiden kuormituksen vähentäminen
haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen
ravinteiden poiston tehostaminen
ravinteiden kierrättämisen tehostaminen
verkostohankkeet päästöjen vähentämiseksi
viemäriylivuotojen vähentäminen
riskien hallinnan ja uusien hyvien käytäntöjen edistäminen
uuden tiedon tuottaminen ja jakaminen haitallisiin aineisiin liittyen
tietoisuuden lisääminen haitallisten aineiden käytöstä viemäröintialueella
hulevesien hallinnan kehittäminen yhteistyössä
11.1.2024 , kirjoittajat:

 



Jukka Meriluoto, HS-Veden toimitusjohtaja (Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n toimitusjohtaja 1.3.2024 alkaen). (kuva: HS-Vesi)



Mirva Levomäki, Turun seudun puhdistamo Oy:n toimitusjohtaja(kuva Heikki Räisänen, Raeven Visual)
kohteessa Uutiset
13. helmikuuta 2024
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Blogimme
Arkistoi